Likavedet alakerran kahvikuppiin

Liisa on aamupäivän aikana huomannut, että hänen ja Pekan asunnon keittiön katto on tummunut. Liisa soittaa huolissaan taloyhtiön huoltoliikkeeseen, josta luvataan tulla tarkistamaan asia välittömästi.

Yläkerran keittiössä lainehtii vettä lattialla, kun huoltomies menee huoneistoon sisälle. Hän huomaa, että astianpesukoneen kytkentä on pettänyt, sillä se on tehty puutarhaletkulla. Huoltomies katkaisee veden ja ilmoittaa asiasta taloyhtiön isännöitsijälle. Tämän jälkeen alkaa pitkä kuivatustyö ja asioiden selvittely.

Kiinteistövakuutus ei korvaa

Taloyhtiön hallituksella on kokous tapahtuneesta vahingosta. Isännöitsijä on tarkastanut kokoukseen kiinteistövakuutuksen ja kertoo hallitukselle, ettei vakuutus valitettavasti korvaa vahinkoa, sillä astianpesukoneen kiinnitys on ollut virheellinen. Isännöitsijä kertoo taloyhtiön hallitukselle myös, miten kunnossapitovastuu ja vahingonkorvausvastuu jakautuvat.

Koska kosteus ehti levitä viiteen alakerran asuntoon, ovat kustannukset merkittävät, 45 000 euroa. Taloyhtiö kuivattaa rakenteet ja lisäksi korjaa rakenteet ja pintamateriaalit taloyhtiön alkuperäiseen tasoon. Alakerran asuntojen katot paikkakorjataan, sillä ne vaurioituivat ainoastaan osittain. Osakkaiden on hyväksyttävä paikkakorjaus, jos se on teknisesti hyvän rakennustavan mukaisesti mahdollista toteuttaa.

Isännöitsijä kertoo hallitukselle, että taloyhtiö kuivattaa rakenteet ja palauttaa pinnat taloyhtiön alkuperäiseen tasoon myös yläkerran asunnossa. Vesi on kuitenkin tuhonnut siellä myös keittiön kaapistot, mutta niitä taloyhtiö ei uusi, vaan ne jäävät omistajan korjattavaksi.

Vuokralainen maksaa

Hallitus tekee päätöksen, että taloyhtiölle korjauksista koituneet kustannukset peritään vuokralaiselta, joka on kytkenyt astianpesukoneen virheellisesti. Asunnon omistajalla ei ole ollut tietoa virheellisestä kiinnityksestä, vaan se on tehty häneltä salaa. Omistaja ei siksi ole velvollinen korvaamaan huoneistossa tapahtunutta vahinkoa.

5 vastausta artikkeliin ”Likavedet alakerran kahvikuppiin

  1. Valitettvia tapauksia, joita silloin tällöin tulee taloyhtiöissä vastaan. Jos virheellisestä astianpesukoneen asennuksesta vastuulliseksi todetulla asukkaalla on voimassa oleva kotivakuutus, voi hän hakea korvauksia omasta vastuuvakuutuksestaan.

    • Jos vuokralainen ei vapaaehtoisesti maksa korjauskustannuksia, on taloyhtiön haettava käräjäoikeudelta päätös vahingonkorvauksesta. Päätös voidaan sen jälkeen siirtää ulosmittaukseen. Tämän kautta ulosottoviranomainen voi yrittää ulosmitata kustannukset vuokralaisen omaisuudesta.

      Vaikka vuokralaisen taloudellinen tilanne näyttäisi tällä hetkellä huonolta, voi tilanne muuttua. Täytyy muistaa, ettei vahingonkorvaus vanhene lyhyessä ajassa, kunhan taloyhtiö pitää huolen siitä, että vahingonkorvauksesta muistutetaan tai se pidetään vireillä ulosotossa.

      Tai jos kuitenkin käy niin, että ulosmittauksessa vuokralainen todetaan todella varattomaksi, korjauskustannukset jäävät käytännössä taloyhtiön eli kaikkien osakkaiden maksettavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *