Putkiremonttitarina, osa 3: Putkiremonttipuheista selvitysvaiheeseen

PutkiremonttitarinaMatin taloyhtiössä aloitettiin putkiremontin tarveselvitys vuonna 2010, kun havaittiin, että putkiremontti on tarpeellinen. Tarveselvitys on osa selvitysvaihetta, joka vie yleensä noin 3 vuotta.

Tarveselvityksessä hallitus ja isännöinti tekivät asiantuntijan kanssa kuntoarvioita ja kuntotutkimuksia. Näistä saatujen tulosten perusteella isännöinti ja hallitus ehdottivat yhtiökokoukselle hankkeen valmistelun aloittamista. Selvitysvaiheeseen kuuluva hankevalmistelu alkoi, kun Matti ja muut osakkaat tekivät asiasta yhtiökokouksessa vuonna 2010 myönteisen päätöksen.

Hankkeen valmisteluvaiheessa isännöitsijä ja hallitus sekä ulkopuolinen asiantuntija selvittivät osakkailta ja asukkailta heidän näkemyksiään talon toimivuudesta ja oman asunnon tarpeista. Isännöitsijä terävöitti tässä vaiheessa osakkaille, että on erittäin tärkeää, että he kertovat oman näkemyksensä ja tarpeensa remontista isännöinnille ja hallitukselle. Lisäksi hallitus ja isännöinti teettivät ammattilaisella alustavan projektisuunnitelman.

Kun Matti ja muut osakkaat olivat saaneet alustavasta projektisuunnitelmasta tietoa isännöitsijän, hallituksen ja asiantuntijan järjestämässä infotilaisuudessa, yhtiökokous teki alkuvuodesta 2012 päätöksen ja valtuutti hallituksen aloittamaan hankesuunnittelun. Samalla nimettiin remonttiryhmä.

Putkiremontti käynnistyy

Osakas = tuo omat näkemyksesi esille vastaamalla osakaskyselyyn sekä osallistumalla infotilaisuuksiin ja yhtiökokoukseen. Samalla voit miettiä oman asuntosi remonttitarpeita.

Hallitus ja isännöinti = tarveselvitysten ja tutkimusten perusteella isännöinnin ja hallituksen valitsema asiantuntija laatii alustavan projektisuunnitelman.

Yhtiökokous = yhtiökokouksessa osakkaat päättävät putkiremontin aloittamisesta alustavan projektisuunnitelman mukaisesti. Lisäksi nimetään remonttiryhmä.

Lisätietoa jokaisen asukkaan putkiremontista Taloyhtiömme putkiremontti -työkirjasta.

Lue tosielämän onnistuneita Putkiremontti -tarinoita Isännöintiliiton verkkosivulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *