Yksin vai yhdessä?

kuva

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon viime aikoina. Jotenkin tuntuu, että yhteiskunta korostaa jatkuvasti yksilöllisyyttä ja sitä, että ihminen pitää pärjätä itse ja mielellään ei saisi muita ihmisiä häiritä. Mutta onko se todellakin sitä, mitä haluamme asumisessa nyt ja myöhemmin elämässä, kun ehkä ympärillä ei enää ole niin monta perhejäsentä tai vanhoja ystäviä?

Itse olen yksin asuva eronnut nainen. Joku voisi kutsua minua ehkä jopa keski-ikäiseksi. Minulla ei ole perheenjäseniä päivittäin ympärilläni, joten ehkä siksi asia on mietityttänyt minua. Mielestäni meidän tulisi ajatella kotia laajemmin, kuin ainoastaan pitää mielessä seinät, jotka meitä ympäröivät. Koti on myös siellä, missä oma asunto sijaitsee. Kukaan ei myöskään voi sanoa toiselle, mikä koti on tai mitä se tarkoittaa, vaan mielikuva syntyy omasta suhtautumisesta asuntoon, taloyhtiöön, alueeseen sekä ympäristöön.

Väittäisin, että yksin asuvat ihmiset haluavat yhä enemmän yhteisöllistä asumista. Nykyelämä ja yhteiskunta keskittyvät kuitenkin yksilöllisyyteen. Siitä pitäisi päästä pois. Miten enemmän ikäihmisiä meillä asuu taloyhtiöissä, sitä tärkeämpään rooliin myös yhteisöllisyys nousee. Voinko minä jonkun naapurina vaikuttaa toisen ihmisen elämään ja kenties jopa onnellisuuteen?

Yhteisöllisyys pitäisi olla mielessä oikeastaan jo taloyhtiöitä rakennutettaessa. Olisi hienoa, jos uusia rakennuksia voitaisiin suunnitella niin, että asukkaiden yhdessä oleminen olisi huomioitu alusta lähtien. Yksittäisiä asukkaiden itsensä rakennuttamia yhteisöasumisen taloja on jo tehty, mutta hankkeet ovat edelleen harvinaisia. Tarvitaan siis lisää asumisratkaisuja, jotka soveltuvat erityisen hyvin tulevaisuuden asumistarpeisiin.

Kuva: Flickr / Vinoth Chandar

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *