Home sweet home?

lakinuija 2Lokakuun lopun Iltasanomista löytyi erinomainen nettiartikkeli ”Ovatko nollaenergiatalot uusi homepommi?” (30.10.2016), jossa käsiteltiin energiatehokkuuden nimissä tehtävää rakentamismääräysten kiristämistä kansankielellä. Suosittelen käyttämään pari minuuttia ja lukemaan Pasi Jaakkosen jutun , sillä harvoin iltapäivälehden jutusta oppii näin paljon.

Erityisesti minuun kolahti rakennusfysiikan professori Juha Vinhan toteamus tästä eduskunnan käsittelyssä olevasta säädöshankkeesta. Vinhan mukaan ”koko rakentamisen perinne, jossa ensin tutkitaan, ja sitten laaditaan ohjeet ja lopulta koulutetaan osaavat rakentajat ja vasta viimeisenä laaditaan velvoittavat määräykset, on käännetty päälaelleen”. Peppu edellä puuhun siis?

On selvää, että rakennusten tulee kestää terveinä vuosikymmeniä. Yhtä selvää on, ettei meillä tarvita yhtään uutta hometaloa. Nyt kuitenkin pelkona on, että säädettävät lähesnollaenergiarakentamisen (huh mikä sanahirviö) vaatimukset aiheuttavat myös tulevaisuuden taloihin sisäilma- ja kosteusongelmia. Tämä tarkoittaa lisääntyvää vastuukysymysten selvittelyä ja valitettavasti myös lisääntyviä rakentamisen ja asumisen riitoja. Asunto-osakeyhtiöissä vastuukysymysten selvittelystä ja reklamaatioiden hoidosta vastaa käytännössä isännöinti. Isännöinti kyllä hoitaa lisääntyneet työt, mutta lisää työtä tarkoittaa väistämättä lisää maksettavaa asukkaalle.

Riitoihin ja asumisen kustannuksiin liittyy juristin jatkopointtikin.

Valitettava tosiasia nimittäin on, että taloyhtiöt ovat rakentamisen riidoissa väliinputoajan asemassa, koska oikeusturvavakuutukset eivät kata rakennusvirheiden aiheuttamia riitoja. Toisin sanoen riski monimutkaisten ja näytöllisesti haastavien riitojen lopputuloksesta ja siten myös prosessin kuluriskistä on osakkeenomistajille usein liian suuri riski kannettavaksi. Ja tämä taas tarkoittaa käytännössä sitä, että ei-niin hyvän-rakentamisen vastuunkantaja ei joudukaan vastuuseen.

Rakentamismääräysten laatimistapa, jossa ensin Vinhan kertomalla tavalla säädetään määräykset, ja niiden toimivuus tutkitaan vasta myöhemmin, hankaloittaa tilannetta entisestään. Pahin skenaario asunto-osakeyhtiön osakkaiden kannalta voisi olla se, että rakennuttaja ja/tai rakentaja (urakoitsija) pääsevät vastuusta, kun rakennuttaja on tuottanut ja urakoitsija rakentanut normienmukaisen, mutta homeessa olevan rakennuksen. Säädöskokeilun maksajiksi jäisivät siis tavalliset suomalaiset osakkeenomistajat. Ei hyvä, sanon minä.

Isännointiliitto nostaa edellä kerrottuja näkökulmia esiin myös ympäristöministeriölle annettavassa lausunnossaan nollaenergiarakentamisen asetuksista.

 

2 vastausta artikkeliin ”Home sweet home?

  1. Katselin artikkelia ”Ovatko nollaenergiatalot uusi homepommi?”, kun sitä tässä blogikirjoituksessa suositeltiin. Jutun haastattelut ovat pääasiassa ihan hyviä, mutta jutussa on toimittajan omien väitteiden kohdalla sen verran monta asiavirhettä iltapäivälehden jutuksikin, ettei siitä kannata ihan kauheasti oppia ottaa. Jutussa lukee esimerkiksi:

    ”Jäljet johtavat Kioton ilmastosopimukseen vuodelta 1997. EU:n jäsenmaat Suomi mukaan lukien sitoutuivat vähentämään hiilidioksidipäästöjään. EU:ssa sorvattiin nopeasti rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPDP). EU halusi ottaa maailmassa johtavan roolin asumisen hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Tavoitteet asetettiin korkealle – nollaenergiataloihin.

    Pian havaittiin nollaenergiatalon käsitteen olevan niin monitulkintainen, että katsottiin parhaaksi alkaa puhua lähes nollaenergiatalosta, EU:n lyhennekielellä nZEB (nearly Zero Emission Building). Siitä leivottiin nopeasti Suomen oma FinZEB-hanke.”

    Jutussa näyttäisivät ”nollaenergiatalot” ja ”lähes nollaenergiatalot” (jonka virallinen lakitermi muuten on jutun väitteistä huolimatta oikeasti ”lähes nollaenergiarakennus”) olevan joissain kohdin sekaisin. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (jonka lyhenne ei ole jutussa lukeva EPDP, vaan EPBD), säädettiin voimaan alunperin vuonna 2002, eli 5 vuotta Kioton sopimuksen jälkeen, ja sen määräykset astuivat voimaan vaiheittain niin, että ensimmäiset säädökset alkoivat vaikuttaa alkaen vuodesta 2003. Tuossa direktiivissä ei esiintynyt nollaenergiarakennus-käsitettä, eikä tuossa vaiheessa ainakaan virallisesti ollut oikeasti nollaenergiatason tavoitetasoja ainakaan lähivuosikymmenille. Direktiivi kirjoitettiin uudelleen ja säädettiin uudistettuna vuonna 2010, missä yhteydessä direktiiviin sisällytettiin myös vaatimuksia ”lähes nollaenergiarakennuksista” ja siitä, minä vuonna viimeistään minkäkin määräyksen tulee olla kansallisesti säädetty voimaan. Suomalainen FinZEB-hanke käynnistettiin vuonna 2013 ja päättyi vuonna 2015. Ei senkään käynnistäminen ihan ”nopeasti” tapahtunut, vaan sen työn aloitus tapahtui vasta 3 vuotta direktiivin uudistamisen jälkeen. ”Lähes nollaenergiarakennuksia” koskevia määräyksiä on nykyisten suunnitelmien mukaan tarkoitus noudattaa vuoden 2018 alun jälkeen jätettyjen uudisrakennuksia koskevien rakennuslupahakemusten kohdalla. Vaikka jutusta saa kuvan, että kehitys olisi ollut jotenkin ”nopeaa” tai yllättävää, aikaa valmistautua muutokseen on EU:ssa annettu aika monta vuotta.

    Jutussa on näköjään tällaisiakin väitteitä:

    ”Alkuperäinen otsikko on: Lähes nollaenergiarakentaminen – onko siinä mitään järkeä? Puhuja, arkkitehti Kimmo Lylykangas, on kuitenkin pudottanut loppukaneetin pois liian provosoivana.”

    Näin aikoinaan tuon tapahtuman kutsun. Jutun kirjoittaja jätti kertomatta, että siteerattu otsikko oli alun perin merkattu jutussa mainitsemattoman puhujan otsikoksi. Kyseinen arkkitehti ei ollut tuota otsikkoa itselleen alunperinkään laittanut. Enkä edellä edes käynyt läpi vielä kaikkia jutun asiavirheitä.

  2. Kommentoin kuitenkin vielä yhdestä asiavirheestä, kun näköjään olin tullut siteeranneeksi kohdan, jossa luki: ”lähes nollaenergiatalosta, EU:n lyhennekielellä nZEB (nearly Zero Emission Building)”

    Oikeastihan tuo nZEB tulee sanoista nearly Zero-Energy Building. Emissiotavoitteetkin ovat toki nykyään osa energiapolitiikkaa, mutta E-kirjain tuossa sanassa tarkoittaa kuitenkin siis energiaa.

    Itse toivoisin sitä, että toimittajat vaivautuisivat joko selvittämään asioita, joista kirjoittavat, tai vähintään oikoluettamaan tekstejään jollain asiaa tuntevalla ennen tekstien julkaisua – ainakin silloin, kun kirjoittavat itselleen vieraasta aiheesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *