Kumpaan ryhmään sinun taloyhtiösi hallitus kuuluu?

Ennustan, että puolet taloyhtiöiden hallituksista on valmiina, kun kaksi tärkeää asiaa jalkautuu taloyhtiöiden arkeen tänä keväänä.

Monet taloyhtiöitä koskettavat haasteet, parannukset ja mahdollisuudet ovat jo oven takana kolkuttamassa. Niihin kannattaa suhtautua positiivisesti, osana tulevaisuuden maailmankuvaa. Ei vastustaen, kitisten tai uhkakuvina.

Ennustan, että puolet hallituksista on valmistautunut taloyhtiöelämän kevään kahteen tärkeään asiaan.

Tietosuoja (GDPR)

25.5. astuu voimaan tietosuoja-asetus, joka turvaa meidän kaikkien oikeuksia. Taloyhtiöt säilövät monia tietoja erilaisissa rekistereissä meistä kaikista. On todella tärkeää, että näiden tietosuoja on kunnossa eikä tietojamme ole väärissä paikoissa tai turhaan. Huomattavaa on myös, että digitaalinen tieto on tietosuojan kannalta monin osin paljon helpompaa käsitellä kuin paperinen.

Suomalaisten tulee voida luottaa isännöintiin ja hallitukseen tässäkin asiassa. Isännöintiliiton tutkimusten mukaan osakkailla ja asukkailla on luottamuspulaa taloyhtiöiden johtoa kohtaan. Siksi moni asukas ja osakas tulee heti tuona päivänä käyttämään oikeuttaan saada tietää, missä rekistereissä hänen tietonsa ovat.

Hallitusten täytyy olla tuolloin valmiina. Vastuu muiden osakkaiden suuntaan on suuri, ja jos juridisesta vastuusta ei huolehdi, seurauksena voi olla mittavat sakot.

Ennustan, että taloyhtiöiden hallituksista puolet on valmiina 25.5.

Ennätysvilkas yhtiökokouskevät

Yleisesti ottaen tasainen ja yleinen arvonnousu on historiaa, ja sen tajuaminen kiihdyttää keskustelua asuntojen arvosta taloyhtiöissä.

Korjausvajeen merkitys asuntojen arvoon aletaan sisäistää, ja asuntojen kysynnän hiipuminen syrjäseuduilla puhuttaa. Lainansaanti vaikeutuu, ja ihmiset alkavat ajatella asuntoja ostaessaan ostavansa enemmän omaisuutta kuin kotia. Kaiken tämän oivaltaminen jakaa taloyhtiöt aiempaa enemmän menestyjiin ja menettäjiin.

Tämän ymmärryksen lisääntymisen vuoksi ennustan ennen kokematonta vilkkautta kevään yhtiökokouksissa. Osakkaat tulevat paikalle ja kysyvät, kumpaan porukkaan me kuulumme. He ottavat myös roolia ja haastavat hallitusta. Kokouksissa myös kriittinen ääni tulee esille.

Ennustan, että puolet hallituksista on valmistautunut tähän ennätysaktiiviseen kokouskevääseen.

Yksi vastaus artikkeliin ”Kumpaan ryhmään sinun taloyhtiösi hallitus kuuluu?

  1. Miten on Isännöintilliton tietohallinto? Vasta nyt joku on tajunnut, että liiton kaikki pöytäkirjat ovat olleet vuosikaudet netissä kaikkien luettavissa. Miten GDPR vaikuttaa Isännöintiliiton suunnitelmiin tehdä rahaa isännöintiväylän avulla, kun kerättyjä taloyhtiöiden tietoja myydään palveluluiden tarjoajille? Onko ajatukset jo muuttuneet? Ensin omat asiat kuntoon ja sitten huolehditaan muiden murheista.

    Hyvin monet varmasti tietää taloyhtiön kunnon. Remppoja tarvitaan aikaa myöten ja ne maksaa. Olisiko kuitenkin niin, että kiinnotus taloyhtiön asioihin johtuu isännöintialasta? Uutiset väärinkäytöksistä lisää huolta taloyhtiön asioista. KKV tutkii alaa. Alalla vähätellään kaikkia ikäviä asioita. Ei kai meillä huijata osakkaiden rahoja? Mitkä ovat taloyhtiön isännöitsijän verkostot? Valvooko kukaan asioita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *