Mitäpä, jos antaisit sähköiselle keskustelulle mahdollisuuden?

Satunnaisia kohtaamisia taloyhtiön rappukäytävässä tai keskusteluja pihatalkoissa haravanvarteen nojaten pari kertaa vuodessa, ja tietty harvakseltaan myös nimettömiä heippalappuja. Tosi monissa taloyhtiöissä muiden asukkaiden kanssa ollaan varsin vähän tekemisissä.

Keskustelukulttuurin lisääntyminen voisi tehdä taloyhtiöissä paljon hyvää. Yhteishenki ja turvallisuudentunne kasvaisivat. Taloyhtiön asiat koettaisiin enemmän omiksi. Villeimmät epätietoisuudessa sikiävät huhut ja väärinymmärrykset todennäköisesti vähenisivät.

Taloyhtiön sähköisillä keskusteluryhmillä asukkaiden ja osakkaiden väliseen vuorovaikutukseen voitaisiin tuoda aivan uudenlaista tehoa. Kun kanava valitaan oikein, voidaan saada paljon hyvää aikaan.

Kotitalo testasi erilaisia taloyhtiön sähköisiä keskustelukanavia taloyhtiöviestinnän konsultti Heidi Selkäinahon johdolla. Selkäinahon mukaan yhteinen keskusteluryhmä parantaa taloyhtiön tiedonkulkua, vaikka kaikki eivät olisikaan mukana. Hän kertoo, että hyvä tulos on, jos noin puolet porukasta innostuu.

Näkökulma on virkistävä. Torppaamme uuden teknologian käyttöönoton nimittäin helposti sillä perusteella, että ajattelemme, että emme kuitenkaan saa kaikkia mukaan.

Toinen seikka, joka hidastaa sähköisten keskusteluvälineiden käyttöönottoa, on asenne, eli negatiivinen suhtautuminen uuden teknologian käyttöönottoon. Siihen puree matalan kynnyksen kokeilu. Nimittäin: Jos väline on huono, se jää käyttämättä. Jos se on hyvä, siihen jää koukkuun. Jos se on tarpeellinen, ei kohta enää ymmärrä, miten koskaan pärjäsi ilman.

Lue lisää Selkäinahon ajatuksia ja katso neljän eri keskustelukanavan tähtiluokitus.

Yksi vastaus artikkeliin ”Mitäpä, jos antaisit sähköiselle keskustelulle mahdollisuuden?

  1. Viestintäsuositus ehdottaa melko järeitä (tiedotteet) välineitä taloyhtiön viestintään. Miten taloyhtiön keskusteluryhmää voisi käyttää keventämään viestintä-kynnystä? Onko tulkinta, ettei hallituksen päätöksistä saa kertoa taloyhtiön fb-keskustelussa oikea, kun se käytännössä johtaa siihen, ettei hallitus kerro päätöksistä? Toisaalta, jos hallitukselta kysyy jostain asiasta vaikkapa fb-ryhmässä, voi hallitus tällöin vastata asian olevan hoidossa. Eikö tässä ole ristiriita?

    Eli hallitukselta voi pyytää asioita päätettäväksi fb-ryhmässä, mutta päätöksistä hallitus ei kerro / saa kertoa samassa ryhmässä kuin erikseen kysymällä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *