Mistä apua isännöinnin ostajalle?

Asuntoministeri Kimmo Tiilikainen väläytti joulukuussa, että isännöintialalle voitaisiin luoda rekisteröintivelvoite. Sääntelyn tavoitteena olisi kaiketi parantaa isännöinnin laatua ja luotettavuutta.

Isännöintipalveluita on hyvin saatavilla ja markkinat toimivat. Sääntelyllä tavoiteltavia asioita voidaan siis edistää muillakin keinoilla. Esimerkiksi isännöinnin ostamista pitäisi sujuvoittaa.

Tulevaisuudessa ostaminen voi olla vielä nykyistäkin vaikeampaa, kun asiantuntijuuden vaatimukset laajenevat. Asunto-osakeyhtiölaistakaan ei ole apua, sillä isännöinnistä määritellään siellä vain minitaso, ja sekin epätarkasti.

Ostajalla, eli hallituksella, on siis suuri vastuu. Taloyhtiöiden tarpeet vaihtelevat esimerkiksi yhtiön koon, elinkaaren sekä osakas- ja asukasprofiilin mukaan. Kun valmista peruskaavaa isännöintiin ei ole, isännöintipalveluja tarjoavien yritysten on määriteltävä palveluidensa sisältö.

Taloyhtiöstrategioiden yleistyminen auttaa. Kun tiedetään, mihin taloyhtiö on menossa ja mikä asukkaille ja osakkaille on tärkeää, hallitus voi hankkia vaatimuksia vastaavaa isännöintiä.

Tunteet pois asuntokaupasta

Jos ostaisin nyt kodin taloyhtiöstä, en antaisi tunteiden tulla, en antaisi itseni hämääntyä: en täydellisestä lattiasta, en pullantuoksusta, en lempitapeteista, en näkymästä metsään ja merelle. Pelaisin alkuun pelkällä järjellä, ja selvittäisin kylmänviileästi nämä kolme asiaa:

  1. Onko taloyhtiön talous kunnossa? Katsoisin tuoreimman tilinpäätöksen vastikeylijäämän: onko varautumisvaroja? Eihän vastike ole yllättävän korkea tai hälyttävän matala? Onko tontti oma vai vuokra? Onko muita tulonlähteitä kuin vastikkeet?
  2. Onko taloa pidetty kunnossa pitkin matkaa? Jos isännöitsijäntodistuksessa on huolellisesti dokumentoitu, systemaattisesti toteutettu korjaushistoria, hyvä. Lisäksi sieltä pitäisi löytyä tulevaisuus, eli kunnossapitosuunnitelma aikataulu- ja kustannusarvioineen vähintään kymmenen vuoden päähän. Entä pienet yksityiskohdat, ovathan ovenkahvatkin kunnossa?
  3. Onko taloyhtiössä toteutettu osakkaille talokysely ja laadittu sen pohjalta strategia? Haluavatko asukkaat samoja asioita kuin minä? Kuunnellaanhan osakkaita myös ensi vuonna, eli pääsenhän itsekin mukaan määrittelemään sitä, mihin asioihin meidän taloyhtiössä panostetaan?

Järkevyyteni huipuksi muistaisin, ettei ostohetken hinta ole koko totuus, vaan että maksan asuntoni vielä kolmeen kertaan korkoina, hoitomenoina ja korjauskuluina.

Ja entä jos kohdat eivät täyty, näkyyhän se asunnon hinnassa? Tai olenhan varmasti valmis yllätyksiin, ikäviinkin?

No, sitten antaisin vihdoin unelmanäkyjen tulla, sillä ilman niitä ei oikeasti rakenneta koteja. Kynttilänvalo, auringonlasku ja kesätuuli parvekkeella, minä ja hän, ja lasten äänet auringossa.

Kodin arvosta huolehtiminen ennaltaehkäisyn kuningaslajiksi

Ongelmien ennaltaehkäiseminen on tylsää. Ei motivoi tehdä toimenpiteitä, joiden seuraukset näkyvät vasta kahdenkymmenen vuoden päästä, eivätkä ehkä kovin ilmeisinä sittenkään. Vaikka tiedän, että ennakoivan toiminnan laiminlyönti voi tulla myöhemmin vastaan kaikessa karmeudessaan, kuten elintapasairauksina ja taloudellisena ahdinkona, en jaksaisi ihan vielä välittää.

Hampaidenhuolto on ennaltaehkäisyn kuningaslaji, onnistunut esimerkki siitä, miten puuduttava ennaltaehkäisy voi juurtua osaksi jokaisen arkea. Miten hammashuolto sen teki?

Ensin tapahtui yhteiskunnallinen muutos: hammashoito tuli 1980-luvulla sairausvakuutuksen piiriin. Toiseksi tuli valistus, joka sai vanhemmat hammashoitohysteriaan ja lapset lukemaan tarrasta lavuaarin yläpuolelta: ”Nököhampaalla vasta on mukava olo. Puhdas on jokainen hampaankolo.”

Sitten tuli ohjeistus: pesu aamuin illoin, xylitol-purkkaa ja -pastilleja. Rinnalle systemaattiset tarkastukset ja hoito: Jos tulee reiänalku, pestään paremmin. Jos tulee reikä, paikataan heti, ettei jouduta kalliiseen juurihoitoon. Viimeistelynä mielikuvamyynti: valkoinen hymy, menestyvän ihmisen muotokuva.

Sama ennaltaehkäisyn arkikulttuuri pitäisi saada taloyhtiöiden kunnossapidon pitkäjänteiseen suunnitteluun. Miten se tehtäisiin?

Ensin laki vaatisi kunnossapitotarveselvityksen paljon nykyistä viittä vuotta pidemmälle ja selvitykseen vaadittaisiin aikataulu ja arvio kustannuksista. Sitten asunto-omaisuuden hoitamisesta tulisi osa koulujen yhteiskuntaopin opetusta. Seuraavaksi annettaisiin toimintaohjeita, ja lopulta vielä harjoiteltaisiin mielikuvamarkkinointia koko maassa: mainoksissa istuisi tyytyväinen osakas taloudellisesti turvatussa oman elämänsä valtaistuimessa.

Pieni vastike vs. turha tuhlaaminen

Jokainen asukas ja osakas valitsisi varmasti mahdollisimman pienen vastikkeen ja pienet asumiskustannukset jos saisi yksinvaltiaana päättää asiasta. Haluan kuitenkin jatkaa lausetta: mahdollisimman pienen vastikkeen ja pienet asumiskustannukset suhteessa asumisen olosuhteisiin ja asumismukavuuteen. Pieni vastike ei siis voi olla itsetarkoitus, mutta ei toki myöskään turha tuhlaaminen. Lue loppuun