Tämä näkymätön pelastaja korvaa kärsimykset taloyhtiössä

Ollaan rehellisiä: taloyhtiöasumisessa on aika paljon kaikenlaista vähän nihkeää. Yhtiökokoukseen osallistuminen on tylsää, kimppaomistaminen aiheuttaa vääntöjä, kaikki eivät osaa käyttäytyä yhteistiloissa, naapuri juttelee liikaa tai liian vähän, ei ole oman pihapiirin rauhaa, mikä tahansa tyyppi voi yhtäkkiä muuttaa seinän taakse. Jos vielä päätyy hallitukseen, saa luopua omasta ajastaan ja energiastaan yhteiseksi hyväksi.

On kuitenkin yksi vähän näkymätönkin juttu, joka korvaa kaikki nämä kärsimykset: toimiva kiinteistönhuolto. Jos omakotiasuja nauttii pihatöiden tekemisestä, taloyhtiöasuja nauttii siitä, että joku toinen tekee ne. Ja kaikenlaisissa pulmatilanteissa voi aina tilata huoltohenkilön paikalle. Ei tarvitse yksin googlailla tai kärvistellä.

Katselin kesällä hiukan rivitaloasuntoja sillä silmällä. Useimmissa sopivissa kohteissa huoltotyöt hoidettiin asukkaiden talkoina. Ensin ajattelin, että juu, voisihan se olla ihanaa aloittaa raikas pakkasaamu pöllyävää lunta viskellen. Tai kyllähän sitä nyt ruohikon ajaa silloin tällöin kauniina kesäpäivänä, hyvää kuntoilua – ja säästöä.

Mutta eihän se niin mene, sovitut talkootyöt on tehtävä myös räntäsateella, helteellä ja väsyneenä. Ja jos joku ei tee, muut rehkivät hänenkin osuutensa. Loma-aikoina ja flunssakausina sitten säädetään ja ihmetellään. Ja entäs, jos jotain hajoaa? Kenen asiantuntemus riittää pikkukorjauksiin? Ettei vaan menisi jeesusteipillä ja purkalla fiksaamiseksi.

Yksi myynnissä ollut asunto oli tosi hyvä. Mutta lopulta en mennyt edes katsomaan sitä käytyäni edellä mainitut skenaariot läpi päässäni. Sen sijaan menin parvekkeelle, kallistuin sohvalle ja haistoin vastaleikatun ruohon tuoksun.

Isännöintiala: helppo tulla, vaikea onnistua

Isännöintialalle perustetaan runsaasti uusia yrityksiä, joista kuitenkin vain harva kasvaa tai menestyy.

Isännöintiala on sääntelyvapaa ja perustuu markkinatalouden pelisääntöihin. Alalle on imua, oikein avoimet ovet: vuonna 2017 kaupparekisteriin perustettiin 76 yritystä, joiden toimialana on kiinteistöjen isännöinti.

Ala houkuttelee yrittäjien lisäksi työntekijöitä. Ala työllistää noin 300 uutta työntekijää vuosittain, pääsääntöisesti eläköitymisen vuoksi. Asiakkailla on siis mistä valita. Paljon on tulijoita, kuka menestyy? Aika harva.

Liikevoittoprosentti on ollut noin 7 ja alan yritysten markkina-arvo ei ole kummoinen. Reippaan 700 yrityksen alalla kilpailu on ollut kovaa ja arki on syönyt kehityspotentiaalin. Yritysten kasvu on ollut hidasta. Kasvua jarruttaa se, että vain 4–5 prosenttia taloyhtiöistä vaihtaa isännöintiä vuosittain.

Tuntuu, että vaikka alalla on paljon yrityksiä ja kilpailua ja elämme vapaassa markkinataloudessa, markkinamekanismit eivät sittenkään toimi.

Pitkistä asiakassuhteista huolimatta alan tulevaisuus näyttää haastavalta: Kiinteistöjen korjausvaje kasvaa. Lainsäädännön muutokset rasittavat. Asuntomarkkinoiden eriytyminen luo paineita. Asukkaiden asumisvaatimuksien kasvaminen rasittaa arkea.

Samalla kaikki edellä mainitut ovat täynnä mahdollisuuksia. Tulevaisuuden menestyjä pystyy tarttumaan niihin ja kehittymään.

Huomioitavaa on, että alan yrityksistä korkeintaan yksi viidestä mittaa asiakastyytyväisyyttään. Kohta ei enää tarvitsekaan, kun ovi alkaa käydä toiseen suuntaan ja asiakkaat äänestävät jaloillaan. Vaatimusten lisääntyminen ja yritysten kasvava kilpailukyky luovat tilanteen, jossa asiakkaat voittavat.

Jotta yritykset pysyvät hengissä, niiden omistajien lompakoiden täytyy kestää toimintojen digitalisoimisen raskas kehityspolku. Takamusten puolestaan täytyy kestää pitkät päivät. Alan sisäinen kilpailu kovenee ja sen kautta ala tulee kehittymään.

Annetaan yritysten oppia uudet kujeet ja kehittää palveluitaan, sillä odotus palkitaan. Isännöintiliitto tukee tässä jäseniään. Syyskuussa isännöintialan ammattilaiset päivittivät osaamistaan ja hankkivat tietoa palvelu-uutuuksista valtakunnallisilla Isännöintipäivillä Lahdessa. Tapahtumassa myös jaettiin Isännöintiliiton vuotuiset palkinnot alan suunnannäyttäjille.

 

Sähköautojen latauspaikkojen tuki on iso mahdollisuus taloyhtiöille

ARA on julkaissut taloyhtiöille hakuohjeet sähköautojen latausinfra-avustuksen hakemiseen. Latauspaikkojen tuen tarkoituksena on edistää kotilatausmahdollisuuksien yleistymistä ja sähköautojen määrän kasvua.

Sähköautot olivat esillä keväällä Isännöintiliiton vuoden isoimmassa lakiseminaarissa, ja sen jälkeen jäi vaikutelma, että asia kiinnostaa monia Isännöintiliiton jäseniä. Eiköhän se ole heijastuma kiinnostuksen ja keskustelun heräämisestä myös taloyhtiöissä.

Keskustelu on juridisesti hyvin mielenkiintoista, sillä siihen liittyy myös taloyhtiöiden päätöksenteko, joka on nykyisellään jäykkää.

Avustusta myönnetään taloyhtiöille sähköisen liikenteen latausinfran rakentamiseen, kun latausmahdollisuuden mukaisia paikkoja rakennetaan yhtiöön vähintään viisi.

Sähköautojen latausinfra-avustuksen kustannuksiksi hyväksytään:

  • kartoitus latauspisteiden asentamismahdollisuudesta ja sijoituksesta.
  • hankesuunnitelma, jos hanke toteutetaan.
  • kiinteistön sähköliittymään, sähkönousuihin, sähköpääkeskukseen sekä putkitukseen ja kaapelointeihin kohdistuvat muutostyöt ja näihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt.
  • latauslaitteeseen liittyvät kustannukset, jos latauslaitteet ovat avustusta hakevan yhteisön omistuksessa.

Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista. Avustus voi olla enintään 90 000 euroa (sis. alv.).

Avustuksessa on jatkuva haku ja sitä haetaan ARAn verkkoasioinnin kautta.

Hakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat: kaupparekisteriote, päätösvaltaisen kokouksen kokouspöytäkirja, jossa päätös toimenpiteestä on tehty (esim. yhtiökokous), kustannusarvio suunnittelutyön ja toimenpiteiden kustannuksista (esim. tarjous, sopimus, laskut) sekä selvitys tehdyistä toimenpiteistä.

Mikä yhdistää autoa ja taloyhtiötä?

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista myöntää suuttuneensa liikenteessä. Miksi auton metallikuoren sisällä olemme yhtäkkiä kuin painekattilassa?

Esimerkiksi kuvittelemme, että mateleva auto tukkii tien tahallaan, vaikka tosi asiassa kuski etsii oikeaa risteystä. Tai että autokoulun autoa ajava on vain niin tyhmä, ettei tajua ajaa kovempaa, vaikka oikeasti hän on ensimmäistä kertaa ratissa.

Omat virheet kuittaamme harmittomina pikkuerehdyksinä. Hups, olin ajaa jalankulkijan päälle, joka oli astumassa suojatielle. Tai hups, oli kiireessä pakko pysäköidä pyörätien päälle.

Samalla logiikalla meidän pitäisi jalankulkijoinakin raivostua, jos edellä asteleva vahingossa lentää nenälleen ja tukkii tien. Eikö kuitenkin ole tavallisempaa, että autamme kaatuneen ylös ja kysymme, sattuiko?

Jokin siinä on, että auton suojissa voi luopua normaaleista käytöstavoista. Ajoneuvothan ne siellä liikenteessä taistelevat, eivät niiden kuljettajat. Oma auto on omaa tilaa, siellä minä itse päätän. Muut ovat vain häiriöksi.

Sama psykologinen ilmiö näkyy taloyhtiöissä. Sulkeudumme omiin kuutioihimme ja samalla voimme kätevästi luopua sosiaalisista normeista, joista pidämme kasvokkain kiinni. Toisissa kuutioissa meluavat, käryjä ja hiekkaa levittelevät kasvottomat tyypit piinaavat tahallaan.

Häiriö muuttuu kuin ihmeen kaupalla kodikkuudeksi, kun on kyse tuttujen ja mukavien naapurien elonmerkeistä. Reipas koululainen saa harjoitella pianoläksynsä ja puolikuuro pappa kuunnella uutisensa.

Moni arvostaa myös yksityisyyttään ja haluaa pitää etäisyyttä naapureihin. Tällöin voi hyödyntää Liikenneturvan ohjeet: ”Jos sappi kiehahtaa, tärkeintä on pitää ulospäin näkyvä käytös järkevänä.”

Konsensus taloyhtiössä vaatii asukkailta ja hallitukselta harjoittelua

Yksi yhtiökokous, 14 asukaskokousta ja kolmisenkymmentä hallituksen kokousta. Siinä asunto-osakeyhtiöni kokoussaldo viimeiseltä 12 kuukaudelta. Ei ihan normaali määrä, mutta ei taloyhtiömmekään ole ihan normaali: meillä ei ole vielä taloa.

Olen hallituksen jäsenenä ja tulevana asukkaana ryhmärakennuttamishankkeessa, joka on asukaslähtöisesti hankkinut tontin, kerännyt porukan kasaan ja kimpassa palkannut suunnittelijat, projektinjohdon ja pian myös urakoitsijan. Yhteisen näkemyksen eteen on tarvittu tuntikaupalla kokouksia, pienryhmätyöskentelyä, asukaskyselyjä ja somekeskustelua.

Kun yhteistä taloa miettii 39 ruokakuntaa, näkemyksiä on monta. Varsinkin hallituksessa on mietitty paljon sitä, miten saadaan hiljaistenkin mielipide kuuluviin. Asian selvittäminen, esittely ja avoin keskustelu ovat usein lähtökohta, mutta todellinen mielipide mitataan osakaskyselyllä tai -äänestyksellä.

Emme vieläkään ole saaneet riitaa aikaiseksi, vaikka matkalle on mahtunut aivan vastakkaisiakin mielipiteitä ja paikoin on jouduttu tekemään kipeitä päätöksiä. Uskon vakaasti, että se on harjoittelun ansiota. Toivon, että luomamme keskustelukulttuuri kantaa talon valmistumiseen saakka ja sen ylikin – tosin vähemmällä kokousmäärällä kuin nykyisin.