Sähköautojen latauspaikkojen tuki on iso mahdollisuus taloyhtiöille

ARA on julkaissut taloyhtiöille hakuohjeet sähköautojen latausinfra-avustuksen hakemiseen. Latauspaikkojen tuen tarkoituksena on edistää kotilatausmahdollisuuksien yleistymistä ja sähköautojen määrän kasvua.

Sähköautot olivat esillä keväällä Isännöintiliiton vuoden isoimmassa lakiseminaarissa, ja sen jälkeen jäi vaikutelma, että asia kiinnostaa monia Isännöintiliiton jäseniä. Eiköhän se ole heijastuma kiinnostuksen ja keskustelun heräämisestä myös taloyhtiöissä.

Keskustelu on juridisesti hyvin mielenkiintoista, sillä siihen liittyy myös taloyhtiöiden päätöksenteko, joka on nykyisellään jäykkää.

Avustusta myönnetään taloyhtiöille sähköisen liikenteen latausinfran rakentamiseen, kun latausmahdollisuuden mukaisia paikkoja rakennetaan yhtiöön vähintään viisi.

Sähköautojen latausinfra-avustuksen kustannuksiksi hyväksytään:

  • kartoitus latauspisteiden asentamismahdollisuudesta ja sijoituksesta.
  • hankesuunnitelma, jos hanke toteutetaan.
  • kiinteistön sähköliittymään, sähkönousuihin, sähköpääkeskukseen sekä putkitukseen ja kaapelointeihin kohdistuvat muutostyöt ja näihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt.
  • latauslaitteeseen liittyvät kustannukset, jos latauslaitteet ovat avustusta hakevan yhteisön omistuksessa.

Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista. Avustus voi olla enintään 90 000 euroa (sis. alv.).

Avustuksessa on jatkuva haku ja sitä haetaan ARAn verkkoasioinnin kautta.

Hakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat: kaupparekisteriote, päätösvaltaisen kokouksen kokouspöytäkirja, jossa päätös toimenpiteestä on tehty (esim. yhtiökokous), kustannusarvio suunnittelutyön ja toimenpiteiden kustannuksista (esim. tarjous, sopimus, laskut) sekä selvitys tehdyistä toimenpiteistä.

Mikä yhdistää autoa ja taloyhtiötä?

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista myöntää suuttuneensa liikenteessä. Miksi auton metallikuoren sisällä olemme yhtäkkiä kuin painekattilassa?

Esimerkiksi kuvittelemme, että mateleva auto tukkii tien tahallaan, vaikka tosi asiassa kuski etsii oikeaa risteystä. Tai että autokoulun autoa ajava on vain niin tyhmä, ettei tajua ajaa kovempaa, vaikka oikeasti hän on ensimmäistä kertaa ratissa.

Omat virheet kuittaamme harmittomina pikkuerehdyksinä. Hups, olin ajaa jalankulkijan päälle, joka oli astumassa suojatielle. Tai hups, oli kiireessä pakko pysäköidä pyörätien päälle.

Samalla logiikalla meidän pitäisi jalankulkijoinakin raivostua, jos edellä asteleva vahingossa lentää nenälleen ja tukkii tien. Eikö kuitenkin ole tavallisempaa, että autamme kaatuneen ylös ja kysymme, sattuiko?

Jokin siinä on, että auton suojissa voi luopua normaaleista käytöstavoista. Ajoneuvothan ne siellä liikenteessä taistelevat, eivät niiden kuljettajat. Oma auto on omaa tilaa, siellä minä itse päätän. Muut ovat vain häiriöksi.

Sama psykologinen ilmiö näkyy taloyhtiöissä. Sulkeudumme omiin kuutioihimme ja samalla voimme kätevästi luopua sosiaalisista normeista, joista pidämme kasvokkain kiinni. Toisissa kuutioissa meluavat, käryjä ja hiekkaa levittelevät kasvottomat tyypit piinaavat tahallaan.

Häiriö muuttuu kuin ihmeen kaupalla kodikkuudeksi, kun on kyse tuttujen ja mukavien naapurien elonmerkeistä. Reipas koululainen saa harjoitella pianoläksynsä ja puolikuuro pappa kuunnella uutisensa.

Moni arvostaa myös yksityisyyttään ja haluaa pitää etäisyyttä naapureihin. Tällöin voi hyödyntää Liikenneturvan ohjeet: ”Jos sappi kiehahtaa, tärkeintä on pitää ulospäin näkyvä käytös järkevänä.”

Konsensus taloyhtiössä vaatii asukkailta ja hallitukselta harjoittelua

Yksi yhtiökokous, 14 asukaskokousta ja kolmisenkymmentä hallituksen kokousta. Siinä asunto-osakeyhtiöni kokoussaldo viimeiseltä 12 kuukaudelta. Ei ihan normaali määrä, mutta ei taloyhtiömmekään ole ihan normaali: meillä ei ole vielä taloa.

Olen hallituksen jäsenenä ja tulevana asukkaana ryhmärakennuttamishankkeessa, joka on asukaslähtöisesti hankkinut tontin, kerännyt porukan kasaan ja kimpassa palkannut suunnittelijat, projektinjohdon ja pian myös urakoitsijan. Yhteisen näkemyksen eteen on tarvittu tuntikaupalla kokouksia, pienryhmätyöskentelyä, asukaskyselyjä ja somekeskustelua.

Kun yhteistä taloa miettii 39 ruokakuntaa, näkemyksiä on monta. Varsinkin hallituksessa on mietitty paljon sitä, miten saadaan hiljaistenkin mielipide kuuluviin. Asian selvittäminen, esittely ja avoin keskustelu ovat usein lähtökohta, mutta todellinen mielipide mitataan osakaskyselyllä tai -äänestyksellä.

Emme vieläkään ole saaneet riitaa aikaiseksi, vaikka matkalle on mahtunut aivan vastakkaisiakin mielipiteitä ja paikoin on jouduttu tekemään kipeitä päätöksiä. Uskon vakaasti, että se on harjoittelun ansiota. Toivon, että luomamme keskustelukulttuuri kantaa talon valmistumiseen saakka ja sen ylikin – tosin vähemmällä kokousmäärällä kuin nykyisin.

Ratkotaanko sinun taloyhtiössäsi oikeita ongelmia?

Kaikkea kaikille ei ole hyvä lähtökohta taloyhtiöiden digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Kuitenkin ”peruspaketti” olisi hyvä olla kunnossa, kuten hyvällä ja ajankohtaisella sisällöllä varustetut taloyhtiösivut. Riittämätön viestintä ja huono tiedonkulku ovat taloyhtiöiden yleisimpiä ongelmia.

Jotta asumisen palveluita voidaan digitalisoida asukkaiden parhaaksi, pitää taloyhtiön tarpeiden olla tiedossa. Isoissa, nuorten aikuisten suosimassa taloyhtiössä on todennäköisesti eri haasteet ja tarpeet kuin pienemmässä, iäkkäämpien asukkaiden yhtiössä.

Mitkä ovat sinun taloyhtiösi keskeiset ja usein toistuvat ongelmat? Asumisen arki saattaa helpottua huomattavasti, kun muutamiin keskeisimpiin ja yleisimpiin ongelmiin löydetään ratkaisut.

Ennen kuin asioita voi ratkaista, pitää tietää ongelmakohdat. Asukkaiden toiveita ja tarpeita olisi hyvä kartoittaa säännöllisesti, ja kätevä väline tähän on Talokysely.fi. Kysy omalta isännöitsijältäsi, voisiko palvelun ottaa käyttöön sinunkin taloyhtiössäsi. Säännölliset asukaskyselyt antavat oikean suunnan ja selkärangan taloyhtiön kehittämiselle.

Ensisijaisten kehittämiskohteiden lisäksi asukaskysely saattaa paljastaa asioita, joita ei kannata alkaa kehittää ensimmäisenä. Kaiken ei tarvitse olla digitaalista ja vaikka tietyt asiat ovat toiselle taloyhtiöille tärkeitä, ne eivät välttämättä ole ensisijaisia omassa taloyhtiössäsi.

Ei kehitetä tai kyllä kehitetään -päätösten pitäisi olla yhtä mietittyjä ja perusteltua. Tällöinkin asukaskyselyt ovat hyvä selkäranka priorisoinnille.

Palveluiden digitalisoimisen pitäisi tarkoittaa parempia palveluita arjen todellisiin haasteisiin. Kysymällä palveluiden tulevilta käyttäjiltä eli asukkailta päästään jo pitkälle matkalla kohti parempia asumisenpalveluita.

Kolme näkökulmaa taloyhtiöiden korjaustarvekeskusteluun

Kauppalehden kolumnissa 21.3. nousi esiin Hypon pääekonomisti Juhana Brotheruksen selvittämiä faktoja, jotka ovat mielestäni kiinnostava taloyhtiön johtamisen kannalta. Asia on sinänsä monelle tuttu, mutta kertauksena vielä lukuja:

Noin 50 000 asuntoa sijaitsee kunnissa, joissa ei ole tehty yhtään asuntokauppaa kahteen vuoteen. Yhteensä noin 200 000 asuntoa sijaitsee kunnissa, joissa on tehty kolmen vuoden aikana alle 50 asuntokauppaa (2014–2016). Lisäksi noin 300 000 asuntoa sijaitsee kunnissa, joissa tehtyjen asuntokauppojen keskineliöhinta on alle 1 000 euroa viimeisen kolmen vuoden aikana (2014–2016).

Asiaa voi pitää kiinnostavana esim. aluekehityksen, kiinteistönvälityksen, kaavoituksen ja vaikkapa sote-palvelujen organisoinnin kannalta. Mutta isännöinnin ja taloyhtiöiden hallitusten kannalta ainakin seuraavat kolme näkökulmaa ovat kiinnostavia:

1. Korjausrakentaminen

Oletettavasti varsin iso osa edellä mainituista asunnoista sijaitsee kiinteistöissä, joissa on merkittäviä korjaustarpeita. Korjaustarve nousee varovasti arvioidenkin 1000 euroon per vastikeneliö, kun mukaan lasketaan lvis-järjestelmien ja julkisivujen korjaukset.

Monissa tapauksissa kiinteistön vakuusarvo ei siis riitä remonttirahoituksen saamiseen, joten ratkaisua on haettava muulta. Purkava lisärakentaminenkaan tulee tuskin kyseeseen, koska kysyntä ei riitä, vaikka tilalla olisi uusi ja suurempi kiinteistö.

Onko ratkaisu siis kevytkorjaaminen, jossa kiinteistö pidetään asuttavassa kunnossa ilman keskeisten järjestelmien ja rakenteiden kokonaisvaltaista uusimista? Isännöinti on avainroolissa, kun haetaan uusia tapoja ylläpitää kiinteistöä. Hallituksen etu on, että isännöinti kokoaa suunnittelijat ja urakoitsijat yhteen ratkomaan haastetta.

2. Päätöksenteko

Tilanne voi pahimmillaan tarkoittaa taloyhtiön päätöksenteon jumiutumista. Hallituksen tulisi viedä yhtiökokoukseen järkevän kokoisia hankesuunnitelmia. Pahin vaihtoehto on, ettei viedä ehdotuksia lainkaan.

Isännöinti on avaintekijä, kun sovitetaan yhteen taloyhtiön pieniä resursseja ja hankesuunnittelijoiden käytäntöjä suurissa korjaushankkeissa. Onneksi korjausrakentamisen kentällä toimivat yritykset ovat innovoineet viime vuosina uusia palveluita, joissa keskiössä on ihminen, ei betoniseinä. Yritykset ovat ymmärtäneet, että heidän asiakkaitaan eivät ole rakennukset, vaan niiden asukkaat yksilöllisine tarpeineen.

3. Uudet asumisen palvelut

Taantuvien alueiden väestöpohja eriytyy kehittyvistä alueista. Toimeentulo ja ikärakenne tarkoittavat palvelutarpeita, joihin taloyhtiöpäättäjien on tarpeellista tarttua.

Keskittyminen elinvoimaisen taloyhtiön ylläpitämiseen voi tarkoittaa verkottumista paikallisen kotihoidon, ateriapalvelun tai vaikka kunnan liikuntapalvelun kanssa. Huoneistojen korjaus- ja huoltopalveluilla voidaan ylläpitää laadukasta asumista, vaikka laajoja peruskorjauksia ei tehtäisi.

Asumisen palveluiden järjestäminen on tulevaisuuden hallitustyötä siinä missä putkiremontin hankesuunnittelun valmistelu.