Tunteet pois, kun ostat kotia taloyhtiöistä

Jos ostaisin nyt kodin taloyhtiöstä, en antaisi tunteiden tulla, en antaisi itseni hämääntyä: en täydellisestä lattiasta, en pullantuoksusta, en lempitapeteista, en näkymästä metsään ja merelle. Pelaisin alkuun pelkällä järjellä, ja selvittäisin kylmänviileästi nämä kolme asiaa:

  1. Onko taloyhtiön talous kunnossa? Katsoisin tuoreimman tilinpäätöksen vastikeylijäämän: onko varautumisvaroja? Eihän vastike ole yllättävän korkea tai hälyttävän matala? Onko tontti oma vai vuokra? Onko muita tulonlähteitä kuin vastikkeet?
  2. Onko taloa pidetty kunnossa pitkin matkaa? Jos isännöitsijäntodistuksessa on huolellisesti dokumentoitu, systemaattisesti toteutettu korjaushistoria, hyvä. Lisäksi sieltä pitäisi löytyä tulevaisuus, eli kunnossapitosuunnitelma aikataulu- ja kustannusarvioineen vähintään kymmenen vuoden päähän. Entä pienet yksityiskohdat, ovathan ovenkahvatkin kunnossa?
  3. Onko taloyhtiössä toteutettu osakkaille talokysely ja laadittu sen pohjalta strategia? Haluavatko asukkaat samoja asioita kuin minä? Kuunnellaanhan osakkaita myös ensi vuonna, eli pääsenhän itsekin mukaan määrittelemään sitä, mihin asioihin meidän taloyhtiössä panostetaan?

Järkevyyteni huipuksi muistaisin, ettei ostohetken hinta ole koko totuus, vaan että maksan asuntoni vielä kolmeen kertaan korkoina, hoitomenoina ja korjauskuluina.

Ja entä jos kohdat eivät täyty, näkyyhän se asunnon hinnassa? Tai olenhan varmasti valmis yllätyksiin, ikäviinkin?

No, sitten antaisin vihdoin unelmanäkyjen tulla, sillä ilman niitä ei oikeasti rakenneta koteja. Kynttilänvalo, auringonlasku ja kesätuuli parvekkeella, minä ja hän, ja lasten äänet auringossa.

Kodin arvosta huolehtiminen ennaltaehkäisyn kuningaslajiksi

Ongelmien ennaltaehkäiseminen on tylsää. Ei motivoi tehdä toimenpiteitä, joiden seuraukset näkyvät vasta kahdenkymmenen vuoden päästä, eivätkä ehkä kovin ilmeisinä sittenkään. Vaikka tiedän, että ennakoivan toiminnan laiminlyönti voi tulla myöhemmin vastaan kaikessa karmeudessaan, kuten elintapasairauksina ja taloudellisena ahdinkona, en jaksaisi ihan vielä välittää.

Hampaidenhuolto on ennaltaehkäisyn kuningaslaji, onnistunut esimerkki siitä, miten puuduttava ennaltaehkäisy voi juurtua osaksi jokaisen arkea. Miten hammashuolto sen teki?

Ensin tapahtui yhteiskunnallinen muutos: hammashoito tuli 1980-luvulla sairausvakuutuksen piiriin. Toiseksi tuli valistus, joka sai vanhemmat hammashoitohysteriaan ja lapset lukemaan tarrasta lavuaarin yläpuolelta: ”Nököhampaalla vasta on mukava olo. Puhdas on jokainen hampaankolo.”

Sitten tuli ohjeistus: pesu aamuin illoin, xylitol-purkkaa ja -pastilleja. Rinnalle systemaattiset tarkastukset ja hoito: Jos tulee reiänalku, pestään paremmin. Jos tulee reikä, paikataan heti, ettei jouduta kalliiseen juurihoitoon. Viimeistelynä mielikuvamyynti: valkoinen hymy, menestyvän ihmisen muotokuva.

Sama ennaltaehkäisyn arkikulttuuri pitäisi saada taloyhtiöiden kunnossapidon pitkäjänteiseen suunnitteluun. Miten se tehtäisiin?

Ensin laki vaatisi kunnossapitotarveselvityksen paljon nykyistä viittä vuotta pidemmälle ja selvitykseen vaadittaisiin aikataulu ja arvio kustannuksista. Sitten asunto-omaisuuden hoitamisesta tulisi osa koulujen yhteiskuntaopin opetusta. Seuraavaksi annettaisiin toimintaohjeita, ja lopulta vielä harjoiteltaisiin mielikuvamarkkinointia koko maassa: mainoksissa istuisi tyytyväinen osakas taloudellisesti turvatussa oman elämänsä valtaistuimessa.

Pihistely tulee kalliiksi – satatonnia voi mennä hetkenä minä hyvänsä

Ihmisen perusluonteessa on muutama järjetön piirre, kun puhutaan rahankäytöstä.

Ensinnäkin ostamme mitä sattuu, kunhan kolme saa kympillä.

Toiseksi meitä vaivaa mulle-kaikki-heti-nyt-ajattelu. Suunnittelemme raha-asioita mieluiten viikko- tai kuukausitasolla, ja rahat riittävät nippa nappa seuraavaan palkkapäivään. Talon korjauksista puhuttaessa kiinnostaa vain niiden vaikutus vastikkeeseen nyt ja heti.

Kolmanneksi meidän on vaikea hahmottaa suuria rahasummia. On paljon yksinkertaisempaa pihtailla kaupan kassalla 20 sentin muovipussista kuin pohtia, miten vaalisi parhaiten 250 000 euron omaisuuttaan. Pahvilaatikoiden taittelusta pahviroskikseen käydään yhtiökokouksessa paljon intohimoisempaa keskustelua kuin miljoonalainasta.

Kannattaa malttaa mielensä, vaihtaa lyhyt tähtäin pidempään ja kiinnostua omaisuutensa arvosta. (Se voi olla vastoin luonnetta, mutta silti.)

Kun alelaarivietti iskee isännöintimarkkinoilla, ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin ostoksille. Kannattaa katsoa, mitä on myynnissä. Kannattaa pohtia, vastaavatko isännöinnin tarjoamat palvelut oman taloyhtiön tarpeita.

Mitä jos vain harjoittelisi tähyilemään hyvän matkan päähän, kun talon kunnossapidosta puhutaan? Antaisi isännöinnin laatia strategian, jonka mukaan sitten edettäisiin? Näin ei ainakaan ajauduttaisi tilanteisiin, joissa pieni, helposti ja halvalla korjattavissa ollut vika pääsikin vähän paisumaan.

Kun tekisi mieli pyöritellä vain pikkurahoja, on syytä palauttaa mieleen, kuinka paljon rahaa asunnossa on kiinni. Ei voi olla yhdentekevää, mitä varoille vuosien varrella tapahtuu. Senttipelureiden taloyhtiössä säästetään satanen juuri nyt, mutta menetetään satatonnia hetkenä minä hyvänsä.

Kuka hyötyy isännöinnin verkostoista?

Otsikon kysymys nousee säännöllisesti keskusteluun. Ketä isännöinnin verkostot ensi sijassa hyödyttävät – isännöintiyritystä vai sen asiakasta?

Asiakastaloyhtiöiden tarvitsemien palvelujen hankinta ja ylläpito on yksi isännöinnin ydintehtäviä. Isännöintiyrityksen verkosto on rakentunut vuosien mittaan helpottamaan taloyhtiöiden asioiden hoitoa. Siihen on valikoitunut palveluntuottajia, jotka ovat hoitaneet tehtävänsä ja vastuunsa kunnolla.

Isännöintiyrityksen luottokumppaneissa on parhaimmillaan monen eri alan toimijoita, kuten korjausrakentamisen, kiinteistönhuollon, siivouksen, talotekniikan, suunnittelun, valvonnan, vakuuttamisen, rahoituksen, terveyden ja turvallisuuden asiantuntijoita.

Yhteistyöverkostossa voi hyvin olla useita saman alan toimijoita, joita isännöintiyritys kilpailuttaa myös keskenään.

Toiminta on läpinäkyvää, kun pelisäännöt ovat selkeät kaikille osapuolille. Isännöinti on voinut neuvotella yritysten kanssa puitesopimuksia, mutta vaikka näin olisi, verkostoon kuuluminen ei ole lupaus tilauksista. Se on mahdollisuus olla yhtenä vaihtoehtona, kun isännöinti ehdottaa hyvää palveluntarjoajaa hallitukselle. Hallitus kuitenkin tekee valinnan itse.

Esimerkiksi vesivahinkotilanteissa on hyötyä kumppaniverkostoista. Isännöinnin asiantuntijaverkostojen hyöty näkyy parhaiten, kun kyseessä on nopeaa toimintaa edellyttävä tilanne, esimerkiksi vesivuoto. Yhteistyökumppaneidensa kautta isännöinti saa nopeasti osaavan toimijan paikalle ja vahingot minimoitua.

Hallituksen ja isännöinnin on hyvä sopia toimintatavat selkeästi: Missä tilanteissa hankintapäätöksen tekee isännöitsijä, milloin hallitus ja milloin yhtiökokous? Miten palvelu tilataan tai kilpailutetaan eri tilanteissa? Milloin on järkevää kilpailuttaa, milloin se aiheuttaa turhia kustannuksia ja viivettä?

Suuret hankkeet viedään aina yhtiökokoukseen. Yhtiökokous päättää hankkeen kilpailutuksesta ja toteutuksesta. Isännöintiyrityksen kautta löytyy hyviksi koettuja toimijoita.

Unohdetaan jo aikansa eläneet pelot ja huhupuheet valoa kestämättömistä verkostoista. Ei ole järkevää tehdä kaikkea itse, vaan on parempi keskittyä omaan ydinosaamiseen ja hankkia muut palvelut niiden ydinosaajilta.

Lisääntyvä digitaalisuus ja sähköinen asiointi helpottavat verkostomaista toimintaa entisestään. Näin myös isännöinnissä.

Kuka haluaisi ylikorjata taloyhtiöitä?

Toisinaan julkisuudessa näkee väitteitä siitä, että isännöitsijät, suunnittelijat tai urakoitsijat haluaisivat väen vängällä paisuttaa korjaushankkeita ja ylikorjata taloyhtiöitä. Syyttävä sormi esittää, että suuria ja kalliita remontteja suositaan, koska toimijat saavat niistä itselleen hyötyjä – tavallisimmin rahallisia.

Ruoditaan väitettä hieman isännöinnin osalta.

Korjaushankkeet aiheuttavat isännöintiyrityksille paljon aikaa ja työtä. On laskettu, että tavanomaisessa korjausurakassa isännöinnillä on noin 60 erilaista tehtävää alkaen hankkeen valmistelusta ja kilpailuttamisesta ja päätyen sen vastaanottamiseen ja takuuajan prosesseihin. Luonnollisesti isännöinti laskuttaa tästä työstä sen mukaisesti, mitä isännöintisopimuksessa on sovittu.

Lähtökohtaisesti suuri korjaushanke tuskin on isännöintiyritykselle sen parempi vaihtoehto kuin pieni korjaushanke. Suuren hankkeen vaatimassa ajassa voi hoitaa useamman pienen hankkeen, joten lopputulema on periaatteessa aivan se ja sama. Kun tiedämme lisäksi, että isännöinnin ja yksittäisen isännöitsijän työmäärä on jatkuvasti kasvanut, tuntuvat tällaiset väitteet melko absurdeilta.

Suurista korjaushankkeista päätetään aina yhtiökokouksessa. Tänä päivänä osakkaat ovat valveutuneita ja osaavat tehdä järkeviä päätöksiä. Yksittäisten tahojen syyttely korjaushankkeiden paisuttamisesta on samalla päätöksentekijöiden eli osakkaiden aliarviointia. Isännöitsijä, suunnittelija tai urakoitsija ei päätä yhtäkään hanketta, harvoin edes osallistuu varsinaiseen päätöksentekoon.

Tavallisesti hallitus ja isännöinti toki valmistelevat päätökset osakkaiden valtuutuksella ja osakkaita kuunnellen. Keskeistä niin korjauksissa kuin muissakin taloyhtiön asioissa on se, että hallitus ja isännöinti tietävät, mitä osakkaat haluavat ja odottavat. Minkä tasoista ja laatuista korjaamista taloyhtiössä toivotaan? Tehdäänkö luksusta vai keskitasoa? Vai hoidetaanko vain aivan välttämättömät korjaukset ja pyritään pitämään asumisen kustannukset minimissä?

Taloyhtiössä tavanomaisista korjauksista päätetään enemmistöpäätöksenä. Usein joku jää vähemmistöön ja ainakin osin tyytymättömäksi päätökseen. Suomalainen asunto-osakeyhtiölaki perustuu kuitenkin osakkaiden keskinäiseen päätöksentekoon – ei yksittäisten tahojen määräysvaltaan tai dominointiin. Siihen on vähemmistönkin tyydyttävä.

Sen sijaan, että syytellään eri tahoja erilaisista näkemyksistä korjausten laatuun ja laajuuteen riittäen, kannattaisi keskittyä sen selvittämiseen mitä osakkaat oikeasti haluavat. Onko sinun yhtiössäsi kysytty osakkaiden toiveita asumiseen ja asumisen tasoon liittyen? Kannattaisiko kysyä? Jos taloyhtiön johdolla on ajantasaista tietoa osakkaiden ja asukkaiden toiveista, ei tällaista keskustelua tarvitse enää käydä.