Missä on taloyhtiön yleisavaimen paikka?

Eikö olisikin helppoa, että taloyhtiön hallituksen jäsenet kävisivät avaamassa yleisavaimella oven asukkaalle, jolta on jäänyt avain kotioven taakse? Aikaa ja rahaa säästyisi eikä avaimiaan tiuhaan unohtelevien lasten tarvitsisi yksin odotella pihalla.

Näin toimittiin aikoinaan eräässä taloyhtiössä vuosikymmeniä, kunnes hallitus alkoi pohtia, miten vakuutusyhtiö suhtautuisi, jos yleisavain katoaisi tai varastettaisiin ja koteihin murtauduttaisiin.

Isännöin tuolloin taloyhtiötä ja otin asiasta selvää.

Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että hallituksen jäsen voi säilyttää yleisavainta, mutta sen pitää olla turvassa kassakaapissa. Riittääkö rautakaupasta ostettu kaappi vai pitääkö kaapin olla virallinen kassakaappi? Onko tekninen tila riittävän turvallinen paikka? Pitääkö kaappi olla pultattu kunnolla seinään? Missä itse kassakaapin avainta säilytetään? Onko se seuraavassa ”turvakaapissa”? Mihin avainten säilytysketju päättyy? Ja kuka enää muistaa sitä?

Vakuutusasioiden lisäksi on tiedettävä, kenelle huoneiston oven voi avata. Huoltomies tarkistaa aina henkilöllisyyden. Tarkistaako hallituksen puheenjohtaja tai jäsen? Tietääkö hän, jos jonkun ex-puolisolla on vaikkapa lähestymiskielto?

Summa summarum: yleisavaimen ainoa oikea säilytyspaikka on huolto- tai isännöintiyrityksessä.

Turvallisuudesta huolehtiminen taloyhtiön korjaushankkeissa

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi pari viikkoa sitten taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Taloyhtiön kattoremonttia tehneen urakoitsijan työntekijä loukkaantui, kun tämä putosi huterilta nojatikkailta.

Kauhistus! Oliko taloyhtiöllä vain tosi huono tuuri, kun se jäi kiinni siitä, ettei ollut huolehtinut korjaushankkeen turvallisuudesta riittävän hyvin vai onko jopa ihan yleistä, että turvallisuusasiat jäävätkö paitsioon? Väitän, että vastaus molempiin kysymyksiin taitaa valitettavasti olla kyllä.

Turvallisuudesta huolehtiminen on aivan liian usein pakkopullaa taloyhtiöiden korjaushankkeissa. Jos velvoitteita siis ylipäätään edes tiedostetaan. Omakohtaisestikin voin todeta, ettei taloyhtiötilaajan velvollisuus huolehtia turvallisuudesta remonttityömaalla tule suoraan sydämestä, vaikka laki sitä velvoittaakin.

Huolta aiheuttavat ensimmäisenä kustannukset: ”Miksi tasakattoisen talon korjaamisessa pitäisi muka uhrata osakkaiden rahaa vielä tähänkin? Urakoitsijan työntekijän huonouttahan se on, jos menee tippumaan. Ja urakoitsijanhan kuuluu varmistaa, ettei kukaan tipu julkisivuremontin tieltä poistetulta, ja heppoisella putoamisesteellä varustetulta ranskalaiselta parvekkeelta.”

Näin asia toki onkin, mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Kuulostaako reilulta: ”Tule meille töihin. Emme kerro sinulle riskejä tai vaaranpaikkoja. Muuten meillä on kyllä ihan mukavaa”? Remontin tilaajana taloyhtiö tuntee työmaan kuin omat taskunsa, joten tietenkin sen pitää huolehtia omalta osaltaan niin asukkaiden kuin remontin tekijöiden turvallisuudesta. Tai siis isännöinti ja hallitus huolehtivat, taloyhtiö kun ei ilman ihmisiä tee yhtikäs mitään.

Se, mikä koetaan tärkeäksi, on tärkeää. Kun turvallisuus koetaan panostamisen arvoiseksi, ei tarvitse tehdä muuta kuin kääriä hihat ja laittaa asiat kuntoon. Se ei ole edes vaikeaa. Homma hoituu näin: pääurakoitsija määritellään remontin päätoteuttajaksi urakkasopimuksella.

Tämän lisäksi taloyhtiön hallitus nimeää esimerkiksi remontin suunnittelijan, valvojan tai isännöitsijän turvallisuuskoordinaattoriksi ja huolehtii siitä, että koordinaattori hoitaa hommansa eli tekee työturvallisuusmääräysten edellyttämän turvallisuussuunnittelun. Yksinkertaista. Voivottelemaan ei siis kannata jäädä. Sillä tyylillä ei ainakaan turvallisuus parane.