Moderni taloyhtiö siirtyy nopeasti osakehuoneistorekisteriin

Eduskunta päättää loppuvuonna asunto-osakkeiden omistustietojen valtakunnalliseen rekisteriin keräämisestä. Rekisterin nimeksi on hankkeen aikana muotoutunut osakehuoneistorekisteri.

Ennen 2019 alkua perustettujen taloyhtiöiden osakeluetteloiden siirto alkaisi ensi vuoden toukokuussa. Noin 90 000 suomalaisen taloyhtiön tulisi hoitaa siirtyminen 3,5 vuoden siirtymäajan kuluessa. Melkoisen iso juttu taloyhtiökentällä.

Käytännössä tämä edellyttää osakehuoneistorekisterin ja isännöintijärjestelmien saumatonta yhteen toimimista, koska peruslähtökohta siirtymiselle on, että yhtiöiden hallinnon hoito sujuvoituu, ei vaikeudu.

Fiksu taloyhtiö ei jää vetkuttelemaan siirtymistä, vaan hoitaa velvoitteen kuntoon heti, kun isännöintiyritys informoi sen käyttämien järjestelmien valmiudesta osakehuoneistorekisteriin. Näin rekisterin hyödyt ovat heti käytössä, kuten se, ettei yhtiö ole enää vastuussa ostajien laiminlyömien varainsiirtoverojen maksusta.

Osakehuoneistorekisterin piirissä oleminen on myös imagotekijä, näyttäähän moderni yhtiö ostajan silmissä rikkuria houkuttelevammalta. Määräajan ryypänneiden taloyhtiöiden isännöitsijäntodistuksiin näyttäisi nimittäin lakiesityksen mukaan tulevan merkintä velvoitteen laiminlyönnistä. Minä en ainakaan meinaa asua sellaisessa taloyhtiössä.

Osakehuoneistorekisteri tulee, onko osakekirjojen paikka pian paperinkeräyksessä?

Osakehuoneistorekisterin on tarkoitus olla käytössä vuoden 2019 alussa. Siis minkä?

Sähköinen osakehuoneistorekisteri, joka on osa ASREK-hanketta, ei ole maallikolle todellakaan mikään helposti avautuva asia. Jos asiaan haluaa perehtyä perinpohjaisesti, tietoa ja kirjoituksia löytää muun muassa Isännöintiliiton kattavalta Osakehuoneistorekisteri-sivustolta.

Työni puolesta muotoilen päivittäin erilaisia taloyhtiömaailmaan liittyviä, usein lainsäädäntöä koskevia asioita sellaiseen muotoon, että ne aukeaisivat mahdollisimman helposti lukijoille. Tässä kirjoituksessa yritän laittaa pähkinänkuoreen sen, mitä osakehuoneistorekisteri tarkoittaa kaltaiselleni asunto-osakeyhtiön osakkaalle.

Osakehuoneistorekisteri on samantapainen kuin ajoneuvorekisteri: siihen merkitään kaikkien suomalaisten taloyhtiöiden osakehuoneistojen omistajat samaan tapaan kuin autojen omistajat ja haltijat ovat ajoneuvorekisterissä.

Lakiehdotus rekisteristä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on tarkoitus olla käytössä ensi vuoden alusta lähtien, jolloin kaikki uudet asunto-osakeyhtiöt perustetaan sähköisinä. Vanhojen yhtiöiden osakeluettelot siirretään rekisteriin kolme ja puolen vuoden siirtymäajassa.

Osakehuoneistorekisteriä tulee ylläpitämään Maanmittauslaitos. Taloyhtiön hallitus vastaa siitä, että osakeluettelo siirretään osakehuoneistorekisteriin, mutta käytännössä työn tekee isännöinti.

Mielestäni on aika hurjaa, että me osakkaat olemme joutuneet odottamaan tällaista uudistusta näinkin pitkään. Jo ensiasuntoa ostaessani vuonna 2001 ihmettelin, miten suurin omaisuuteeni oli kiinni kulahtaneessa paperisessa osakekirjassa.

Kun asunnon omistaminen perustuu kohta sähköiseen omistajamerkintään, ei ole enää pelkoa paperisen osakekirjan kadottamisesta. Myös osakehuoneistojen käyttäminen panttina helpottuu, kun paperista osakekirjaa ei tarvitse siirrellä paikasta toiseen.

Auki olevia asioita on kuitenkin vielä paljon. Mietin muun muassa sitä, mitä paperisille osakekirjoille tehdään sen jälkeen, kun osakeluettelo on siirretty osakehuoneistorekisteriin. Käykö niille kuten vanhentuneille passeille, joista ainakin aikoinaan leikattiin kulma pois? Tunkevatko ihmiset niitä työpaikoillaan paperisilppuriin? Vai täyttyvätkö paperinkeräyslaatikot muutaman vuoden ajan mitätöity-leimalla varustetuista osakekirjoista?