Taloyhtiössä pahin turvallisuusuhka voi olla seinänaapuri

Ostin työurani alkupuolella yksiön Vallilasta, joka sijaitsee Helsingin itäisessä kantakaupungissa.

Kohde valikoitui muun muassa sillä perusteella, että äitini mukaan asunnon piti ehdottomasti sijaita raitiovaunun liikennöintialueella. Toinen merkittävä tekijä oli hinta ja se, että isä tuli remonttimieheksi. Terveisiä.

Vallilan naapurikaupunginosia ovat monessa mielessä maineikkaat Kallio ja Sörnäinen. Alueen keskiluokkaistuminen oli jo tuolloinpitkällä, mutta nukkumalähiöistä ei voi puhua. Oma katuni oli rauhallinen, mutta parin kilometrin päässä sijaitsee Helsingin tunnetuin huumeidenvälitysalue, Sörnäisten ”piritori”.

Kotitalon lähistöllä riitti monenlaista vipinää. Esimerkiksi taloyhtiön häkkikellareihin murtauduttiin kolmesti lyhyen ajan sisällä. Asumiseeni liittyi siis erinäisiä taloudellisia riskejä ja muita uhkia.

Kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävin riski oli kuitenkin yllättävä: seinänaapurini, yhdeksääkymppiä lähestyvä rouva. Liikuntakyvyttömällä naisella ei ollut omaisia Suomessa. Hän oli nalkissa kodissaan, kotipalvelun varassa. Hän unohti hanan valumaan ja aiheutti kaksi mittavaa vesivahinkoa. Usein mietin, että toivottavasti mummo ei polta kynttilöitä tai tupakkaa.

Vanhukset voivat aiheuttaa itselleen ja taloyhtiölle ison laskun ja riskin. Meidän jokaisen henkinen ja fyysinen toimintakyky laskee ikääntyessä. Inhimillisten virheiden määrä kasvaa, eikä se ole oma vika.

Taloyhtiöissä voidaan passivoitua odottamaan parempia aikoja tai toimia. Esimerkiksi Vanhustyön keskusliitto tekee hienoa työtä taloyhtiöiden kanssa Kotiturva-hankkeessa vanhusten asumisturvallisuuden parantamiseksi. Apuvälineitä ja ratkaisuja on, ne pitää vain saada käyttöön.

Taloyhtiön rappukäytävät ja paloturvallisuus

Paloturvallisuuden takia rappukäytävässä ei saa säilyttää juuri mitään. Pelastuslain mukaan kalusteet, kukkaruukut, huoneistokohtaiset kynnysmatot ja lastenrattaat pitää siirtää muualle.

Esimerkiksi lastenrattaat voivat vaaratilanteessa olla poistumisen esteenä ja palaessaan ne tuottavat myrkyllisiä kaasuja. Rattaita saa säilyttää erillisessä lastenrattaille tarkoitetussa huoneessa tai pyöräkellarissa. Jos vaunuille ei ole varastoa, pitää miettiä, missä rattaita on paras pitää – autossa vai kotona sisällä?

Rapussa ei saa olla mitään muutakaan, mikä voisi levittää paloa tai olla poistumisen esteenä. Käytävät on pidettävä tyhjinä. Henkilökohtaiset kynnysmatot pitää myös ottaa rappukäytävän puolelta pois, sillä niihin voi liukastua, jos joutuu poistumaan nopeasti.

Ovikransseja saa sen sijaan jokaisen onneksi vielä pitää koristamassa ulko-ovea.

Fakta: 100 kuolee vuodessa

  • Suomessa syttyy vuodessa yli 2000 asuntopaloa, joissa menehtyy ja vakavasti loukkaantuu noin sata henkilöä.
  • Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa menehtyy yli 2500 henkilöä ja vammautuu kymmeniä tuhansia.
  • Asuinkiinteistöjen kiinteistövakuutuksista korvataan tulipalojen aiheuttamia omaisuusvahinkoja vuosittain noin 30 miljoonalla eurolla.
  • Kotivakuutuksista tulipalojen aiheuttamia vahinkoja korvataan lähes 70 miljoonalla eurolla vuosittain.
  • Kotivakuutukset korvaavat vuosittain yli 20 000 vuotovahinkoa, joiden korvaussumma on yli 80 miljoonaa euroa.
  • Kiinteistövakuutuksista korvataan vuosittain yli 10 000 vuotovahinkoa, joiden korvaussumma on yli 40 miljoonaa euroa.