Tietoja Anna Malk

Kotitalon tuottajana Isännöintiliitossa teen töitä, jotta taloyhtiöissä asuminen olisi aina vain mukavampaa, sopuisampaa ja taloudellisesti järkevämpää.

Ihminen on yhteisöllinen – halusi tai ei

Minä, minä, minä. Malttamaton, individualistisen yhteiskunnan kasvatti minä. On hyvä, että voin ajatella itse, valita puolisoni itse ja olla monin tavoin itse vastuussa elämästäni.

Mutta joskus tuntuu, että lupa oman navan tuijottamiseen synnyttää ikäviä sivutuotteita: taipumus yhteistyöhön murenee, välittäminen vähenee ja jopa hyvä käytös toisia ihmisiä kohtaan hapertuu. Taloyhtiöissä asutaan muutaman metrin etäisyydellä toisista, mutta ihmisiä kuolee yksinäisyyteen. Varattomat menettävät avun puutteessa kotinsa.

Ihminen on sosiaalinen olento, yhteisöllinen laumaeläin. Brittiläisen antropologin ja evoluutiopsykologin Robin Dunbarin mukaan verkostoomme kuuluu keskimäärin 150 henkilökohtaista ihmissuhdetta. Olemme monimutkaisten suhteiden ylläpitämisen mestareita, ja nämä taidot kehittyvät meille pääosin jo murrosiässä.

Ilman näitä taitoja elämästä eikä varsinkaan taloyhtiössä asumisesta tulisi yhtään mitään. Kun asutaan vieri vieressä ja omistetaan yhdessä, ei voida ajatella vain sitä, mitä minä haluan ja mihin minulla on oikeus.

Kannattaa mieluummin hyödyntää kaikki yhteisöllisyyden tuomat edut. Työelämätutkimuksissa on todettu, että yhteenkuuluvuuden tunne on suorassa suhteessa tulokseen. Teos Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit kertoo puolestaan tarinat yhdeksästä metropolista, jotka menestyivät taloudellisesti, tieteellisesti ja taiteellisesti, koska sietivät erilaisia ihmisiä ja ideoita. Yhteistyö, luovuus ja solidaarisuus ovat jopa pelastaneet koko ihmiskunnan monesta kiipelistä, kuten nyt vaikka jääkaudesta.

Ei yhteisöllisyyden tarvitse tarkoittaa yhteishengenkohotustilaisuuksia ja yhteistä kasvimaata. Se on enemmänkin ihmissuhdetaitoja: toisten kunnioittamista ja toisista välittämistä.

Pihistely tulee kalliiksi – satatonnia voi mennä hetkenä minä hyvänsä

Ihmisen perusluonteessa on muutama järjetön piirre, kun puhutaan rahankäytöstä.

Ensinnäkin ostamme mitä sattuu, kunhan kolme saa kympillä.

Toiseksi meitä vaivaa mulle-kaikki-heti-nyt-ajattelu. Suunnittelemme raha-asioita mieluiten viikko- tai kuukausitasolla, ja rahat riittävät nippa nappa seuraavaan palkkapäivään. Talon korjauksista puhuttaessa kiinnostaa vain niiden vaikutus vastikkeeseen nyt ja heti.

Kolmanneksi meidän on vaikea hahmottaa suuria rahasummia. On paljon yksinkertaisempaa pihtailla kaupan kassalla 20 sentin muovipussista kuin pohtia, miten vaalisi parhaiten 250 000 euron omaisuuttaan. Pahvilaatikoiden taittelusta pahviroskikseen käydään yhtiökokouksessa paljon intohimoisempaa keskustelua kuin miljoonalainasta.

Kannattaa malttaa mielensä, vaihtaa lyhyt tähtäin pidempään ja kiinnostua omaisuutensa arvosta. (Se voi olla vastoin luonnetta, mutta silti.)

Kun alelaarivietti iskee isännöintimarkkinoilla, ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin ostoksille. Kannattaa katsoa, mitä on myynnissä. Kannattaa pohtia, vastaavatko isännöinnin tarjoamat palvelut oman taloyhtiön tarpeita.

Mitä jos vain harjoittelisi tähyilemään hyvän matkan päähän, kun talon kunnossapidosta puhutaan? Antaisi isännöinnin laatia strategian, jonka mukaan sitten edettäisiin? Näin ei ainakaan ajauduttaisi tilanteisiin, joissa pieni, helposti ja halvalla korjattavissa ollut vika pääsikin vähän paisumaan.

Kun tekisi mieli pyöritellä vain pikkurahoja, on syytä palauttaa mieleen, kuinka paljon rahaa asunnossa on kiinni. Ei voi olla yhdentekevää, mitä varoille vuosien varrella tapahtuu. Senttipelureiden taloyhtiössä säästetään satanen juuri nyt, mutta menetetään satatonnia hetkenä minä hyvänsä.